Tour de Helsinki

 Tour de Helsinki 2.9.2012

 

Kuudetta kertaa järjestetty pyöräilytapahtuma keräsi lähes 2300 pyöräilijää Helsinkiin. 140 km lenkki lähti Helsingin Velodromilta ja kiersi Nurmijärven ja Tuusulan Jokelan ja Kellokosken kylien kautta Sipooseen ja takaisin Helsinkiin. Mukaan mahtui kilpa- sekä kuntosarjan polkijoita. Miesten kilpasarjaa hallitsi virolaiset voittoajalla 3,37. Naisten sarjan voittivat suomalaiset ja voittoaika oli 3,37. Miehiä maaliin saapui 2049 aikahaitari 3,37-7,25 tunnin välillä. Naisia maaliin tuli 172 ja aika vaihteli voittajan 3,39 aina tuonne 6,59 tuntiin saakka.

 Tämän blogin voisi aloittaa myös näin ”myydään kaksi hyvää maantiepyörää…” Kesäkuussa kävimme Tampereella Pirkan pyöräilyssä polkemassa 134km. Kastuimme vesisateessa ja rutistimme itsestämme kaiken irti. Maalissa olimme väsyneitä, mutta onnellisia.

Tour de Helsinkiin lähdettiin luottavaisin mielin. Alkumatka paljasti meille varsin alkeellisen virheen; olimme ylipukeutuneita. Olo oli tukahduttava ja ensimmäisten mäkien kohdalla oli pysähdyttävä ja vähennettävä se mitä pystyttiin.

 Opin Tampereella että väsyneenä kiukkua ei kannata purkaa toiseen..70 km kohdalla olin likomärkä, uupunut ja varpaita paleli. Siinä sitten aikani kiukuteltuani mieheni totesi mitäpä jos vain pidettäisiin turvat kiinni. Ymmärsin sulkea suuni ja tälläkertaa keskityin vain polkemaan, en valittamaan… Mieheni toimii meillä apukuskina, jonka tavoite on selvästikin saada minut maaliin. Tällä kertaa matkan teko vain tuntui raskaammalle vastatuulen puhaltaessa.. Maaliin kuitenkin päästiin, joskaan ei ihan niihin aikoihin mihin olimme Espoossa ja Tampereella pystyneet. Maalissa sainkin melkoisen listan syytöksiä miksi mikään ei nyt mennyt niin kuin piti…Sen enempää en ala selvitellä ryhmäajoa (koska en sitä kuulema osaa). Mieleni teki kyllä sanoa mitäpä jos vain pidettäisiin ne turvat kiinni.. Jos nainen osaa kiukutella, niin yhtä lailla osaa mieskin!

 Näin siis vietimme 12-vuotis hääpäiväämme. Ajatus, että poljemme yhdessä Tour de Helsingin tuntui hyvälle; laatuaikaa yhdessä molempien lempilajin parissa. Matkalla ei paljon kauniita sanoja vaihdettu, kannustuksesta puhumattakaan. Hampaat irvessä väännettiin kampea, reidet oli hapoilla ja alaselkään sattui. Maalissa ei kiitosta tullut, mutta syytöksiä kylläkin. Totesinpa vain, että tulevaisuudessa voidaan keskittyä omiin ajoihimme. Analysointikin on helpompaa kun voi keskittyä vain pohtimaan omaa ajoa.

 Oli siis kaikkien aikojen raskain hääpäivä; emme varmasti unohda, emmekä ehkä muistelekaan. Tuttava pariskuntamme oli myös mukana polkemassa ja maalissa vaihdoimme kuulumiset. Samanlaista oli heilläkin, mies oli yrittänyt näyttää vaimolle paikan missä polkea. Ja kun et sitten pysy siinä mukana, olet käyttäytynyt varsin epäurheilijamaisesti pettäen joukkuetoverisi. Näyttäisi siltä että vaikka kyseessä on kuntourheilu, miesten kilpailuvietti herää henkiin kun numerolappu laitetaan kylkeen kiinni. Hääpäivän kunniaksi palkitsimme itsemme ja toisemme suklaalla, Nachos Supremellä ja kuohuviinillä.

 Jälkikirjoitus:

Aikamme oli 4,58 taukoineen. Tavoite oli 4,40. Vika ei ollut kuitenkaaan minussa! Mieheni pyysi anteeksi huonoa käytöstään. Jos joskus vielä poljen mitään tapahtumaa mieheni kanssa, niin hänkin pitäköön t*****sa kiinni  😉